Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:137914 kpl

Laskiaissunnuntai
****************

Esto mihi Jumalan rakkauden uhritie

Kallista korvasi minun puoleeni, riennä, pelasta minut. Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat.” (Ps. 31: 3) 1938

Rukous: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan. Josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä./ Sun on Jeesus alkamasi uskoni ja kilvoitus. Sun on myöskin hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen, noudat kotiin taivaaseen.” (V.: 301: 1,6)

Lapsena ajelimme isän hevoskyydissä pitkin kylää ja otimme kyytiin halukkaita lapsia. Opiskeluvuosina olimme pulkkamäessä ja toivotimme toisillemme ”pitkiä pellavia!” Oli hiihtämistä ja iloista mäenlaskua. Kelkat ja pulkat olivat sen ajan kulkuvälineitä ihan ”oikeesti”. Tämä vuosi, jolloin kirjoitan Jumalan rakkauden uhritiestä, on poikkeuksellinen, talvi ilman lunta. Ihmiset vääntävät ilmastonmuutoksesta, mutta eivät muista, että koko luomakunta on Jumalan oma. ”Hän säät ja ilmat säätää, ja viljan vartuttaa...” Ratkaisevissa tilanteissa Herra puhuu luonnon kautta. Päivän Vanhan Testamentin tekstissä Herra varoittaa luopumuksesta, valheen puhumisesta ja petoksista. Hän varoittaa myös katumattomuudesta ja kääntymättömyydestä pois vääriltä teiltä.

Laskiaissunnuntaina laskeudutaan paastonaikaan. Ensimmäisen vuosikerran tekstissä Jesaja kertoo luvussa 58, millainen on oikea, Jumalan mielen mukainen paasto. Sen aikana pitäisi avata vääryyden siteet, irroittaa ikeenalaiset ja sorretut vapaaksi, särkeä kaikki ikeet. Pitäisi antaa nälkäisille leivästään, päästää ”kurjat kulkijat kotiinsa”, vaatettaa alastomat ja antaa apua tarvitseville. Tästä huomaamme, että oma aikamme käyttää ”paasto”-sanaa aivan eri tavalla, yleensä oman kehonsa hoitoon.

Toisen vuosikerran epistolassa apostoli kertoo itsestään: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristusken kanssa ristiinnaulittu. Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal.2: 19-20). Voisimmepa me, tämän ajan kristityt yhtyä tähän sydämestämme.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu kuolemastaan. Hän sanoi: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, minä sanon teille: jos nisun jyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Sitten Jeesus kääntää katseensa Isän puoleen ja rukoilee: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin, sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!” Vastaus tuli taivaasta: ”Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava.” Väki luuli ääntä ukkosenjyrinäksi. Toiset ajattelivat, että enkeli puhutteli Jeesusta. Sitten Jeesus lupasi, että tämän maailman ylitse käy tuomio ja maailman ruhtinas heitetään ulos. Mutta kun Jeesus ylennetään maasta, hän vetää omansa mukanaan.

Mitä me tästä kaikesta ymmärrämme. Ainakin sen, että päästäksemme iankaikkiseen elämään sisälle, meidän on seurattava Jeesusta ”opissa, elämässä, kärsimisessä ja kuolemassa”. Sen myös ymmärrämme, että liiallinen kiintyminen tähän maailmaan ja omaan elämäämme vie pois kiinnostuksen ristin tien kulkemisesta. Mutta että elämämme ei ole tarkoitettu itsekkääseen huvin ja nautinnon kokemiseen, vaan oikeaan paastoon, minkä sisältö on yksinkertaisesti sanottu rakkauden kaksoiskäskyssä: Opettelemme armonaikana rakastamaan Jumalaa koko sydämestämme ja palvelemaan lähimmäisiämme niinkuin itseämme. Sillä ristin tien päässä on ”uusi Jerusalem”- äitimme, Jumala isämme ja Jeesus, veljemme. Siellä ovat myös omaa ristiään kantaneet rakkaamme. He, jotka voittivat Jeesuksen veren kautta. Sinne pyrimme, maksoi mitä maksoi! Aamen