Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:280616 kpl

Ansaitsematon armo

Matteus 19: 27-30
********************

”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni, mutta yhden minä teen: unhottaen sen , mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumuksella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.:3: 13-14)

Rukous: ”En kyllä saa, en tahdokaan, armolles määrää panna. Sä säädä aika itse vaan, sen minkä tahdot, anna. Mä pyydän, että annat sen, mi hyödyn tuopi iäisen, ja kunniaks on sulle.” (V.v.: 390: 4)

Suomalaisia on kasvatettu ennen tätä aikaa ”tahtoihmisiksi”. Kirkossa on kysytty kaikissa pyhissä a toimituksissa ensisijaisesti ihmisten omaa tahtoa. Jossain elämämme vaiheessa olemme myös joutuneet kyselemään itseltämme: ”mitä oikein tahdon elämältä”, mikä on minun elämäni tarkoitus ja päämäärä, mikä on tekemisteni tärkeysjärjestys.

Päämäärättömyys tekee ihmisen elämästä hyppelyä asiasta toiseen, epäjärjestystä, jopa kaaosta. Mutta jos lapselle ei anneta ohjausta varhain tuntemaan omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan, hänestä voi kasvaa tahdoton ihminen, jota maailman tuulet viskelevät sinne tänne. Voi olla, että näitä ihmisiä on myös helppoa aivopestä ja johdatella niinkuin pässiä narussa. Monelta myös mielenterveys järkkyy.

Päivän tekstissä esiintyvä opetuslasten kysymys Jeesukselta on aivan luonnollinen ja ymmärrettävä. Jos ihminen luopuu jostain elämänsä unelmasta toisen tai toisten vuoksi, on toki oikeutettua kysyä: ”Mitä me tästä saamme?”. Mitä hyötyä on kaikesta tästä, kieltäytymisestä, luopumisesta tavallisten ihmisten elämäntavasta, ehkä joutumisesta pilkan ja häpeän kohteeksi?

Jeesus lupaa omilleen, että he saavat satakertaisesti takaisin sen, mitä ovat menettäneet, sekä tässä ajassa että tulevassa. Mutta siihen tarvitaan usko. Usko, joka on siis ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. Usko, joka on lujaa luottamusta siihen, että Jumala antaa kaiken tarvitsemamme, kunhan ensiksi olemme löytäneet Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa.

Toisia kasvatustapoja on korostaa ihmisen älyä tai järkeä. Sekä tunteita. Ihmiset on luokiteltu vanhassa psykologiassa tahto-, tunne- ja älyihmisiksi. Vanhat uskovat sanoivat, että ”järki on pantava vangiksi” ennenkuin usko saa sijansa ihmisessä. Apostoli puhuu tästä Korinttolaiskirjeen alussa näin: ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat….. me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja viisaus. Sillä Jumalan hulluuus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.”(I Kor.: 1: 21-25) - Sama koskee tunteita, sillä ne vaihtelevat, eikä niihin voi mitään perustaa.

Tästä kaikesta ymmärrämme, että Jumalan armo on käsittämätön lahja, joka annetaan ilman mitään omaa ansiotamme. Jumala kutsuu, valaisee ja pyhittää Pyhän Henkensä kautta ja avulla. Pelagiolaisuus, eli kuvitelma siitä, että ”ihmisellä on tahto, mutta ei voimaa toteuttaa Jumalan tahtoa”on väärä. Me opetamme, että Jumala vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen.

Viime pyhänä luimme Herran sanan: ”Minä armahdan, kenet tahdon, ja paadutan kenet tahdon.” Opettelemme olemaan kuuliaisia Jumalan kutsulle omalla etsikonajallamme. Apostoli neuvoo: ”Sinä päivänä, kun kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.” Jeesus itse ja hänen edeltäjänsä Johannes Kastaja yhdenmukaisesti opettivat: ”Aika on täytetty, Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus.” Parannukseen taas sisältyy tunnustuksemme mukaan usko evankeliumiin ja synninpäästöön. Siitä seuraa omantunnon rauha ja pelastusvarmuus.

Mekin haluamme uskoa tämän pääasian: ”Armosta te olette pelastetut uskon kautta; se on Jumalan lahja.” Aamen.