Armahtakaa

Luukas 6.: 36-42
*****************

”Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne.”(Sakarias 8:16)

Rukous: ”Ah armon Herra suloinen, mun kuule huutoani. Eteesi riennän itkien ja puhun puutteistani. Mun hätäni, sydämeni, Sun jalkais juureen vaati, kerjäämään armoa saatti./ Sun armoääntäs kuuntelen saarnassa sovituksen, ja haavojasi suutelen, saan niistä virvoituksen. Mun ruumillasi ravitset, janoovan sielun juotat verelläs, riemun tuotat.”(A.A.1790)

Vanhuudessa on ainakin yksi hyvä kehityspiirre. Pitkän elämän aikana on oppinut katsomaan monia asioita ”sormien läpi”. Nuorena saattoi usein suutahtaa pienistäkin asioista, jotka eivät sopineet omaan ajatuskaavaan. Niinpä nyt vanhana monet loukkaukset jäävät aivan ”kuulematta”. Nuorena tarttui vääriin sanoihin ja ilmauksiin. Siitä saattoi tulla jopa riitaa, kuka on oikeassa. Mutta: Jumalan edessä olisi kaikkien parasta lähteä oletuksesta, että ”kaikki ovat väärässä” tai ainakin jotenkin viallisia. Olisi helpompi lähestyä ja rakastaa.

Päivän aiheena on: ”Armahtakaa”. Nykykäännös ei kuitenkaan suoraan käske, vaan lieventää asiaa sanomalla: ”Olkaa valmiit armahtamaan!” Se ajatus sopii hyvin luterilaiseen mielialan etiikkaan. Lutherhan opettaa, että hyvän työn tai teon arvo riippuu siitä, millä mielellä sen tekee. Hän kehottaa tekemään hyviä töitä ”iloisin ja vapain sydämin” ja kiitollisena Jumalan lahjoista.

Joskus tapaamme ihmisiä, jotka eivät millään voi muuttaa jumiutuneita käsityksiään. Tavat, traditiot ja suvun perinteet voivat myös edesauttaa siihen, että olemme aina vakuuttuneita, että olemme oikeassa. Nuorena kuitenkin on helpompi muuttaa ajatuksiaan, jos joku selvästi todistaa asioitten oikean laidan. Vanhempana on vaikeampaa muuttua. Monet kiittävät Jumalaa siitä, että usko Jeesukseen on auttanut etsimään oikeaa reittiä elämäänsä. Jopa ateistista tai rapajuoposta on tullut ihania ja luotettavia ihmisiä uskon auettua.

Armahtaminen on helpompaa, jos viallinen katuu ja pyytää anteeksi. Lapsena uskovaisessa kodissa asiat etenivät aina siten, että kun joku pyysi anteeksi, koko perhe pyysi toisiltaan anteeksi. Uutena vuonna pyydettiin varmuuden vuoksi vielä koko menneen vuoden synnit anteeksi, että voitiin alkaa alusta uutena vuonna. Auringon ei saanut koskaan antaa laskea vihan ylle. Uskoimme, että jos kuolisi omatunto kipeänä, ei pääsisi taivaaseen, jonne kiihkeästi halusimme päästä.

Toinen asia, mistä Jeesus puhuu tekstissämme on ”tuomion henki”. Nuo kaksi: ”Valmius armahtaa” ja ”Halu tuomita” sulkevat pois toisensa. ”Ei samasta suusta voi tulla siunaus ja kirous”, sanoo Jaakob Vanhurskas kirjeessään. Ei voi. Joskus vain ihmiset käsittävät väärin, jos rakkaudessa yrittää neuvoa ihmisiä parannuksen tekoon. Ilman parannusta ja sitä seuraavaa uskoa ei näet voi kelvata Jumalalle. Mutta se, miten ilmaisemme parannuksen tarpeellisuuden läheisillemme onkin taitolaji. Lopullisen tuomion meistä jokaisesta voi lausua vain Jumala, mutta voimme auttaa ja saattaa toisiamme taivaan tiellä. Sanottakoon kuitenkin kokemuksesta, että niitä, jotka itsekin tietävät olevansa syntisiä, on helpompi auttaa kuin fariseuksia, jotka eivät syntiänsä näe.

Vanhan Testamentin teksti, kertomus Joonasta osoittaa, että Jumala on armahtavaisempi kuin ihminen. Ihmisen ajatusmaailma on ahdas, Jumalalla on varaa armahtaa. Pojassaan Jeesuksessa Hän on osoittanut sydämensä laadun. Jumala on rakkaus. Hän antaa tuhlaajalapsilleen oikeuden tulla kotiin ja järjestää heille ilojuhlat. Siihen saamme luottaa. Aamen.