Rukoussunnuntai

Johannes 16: 23-33
*****************

”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon, sanoo Herra.”(Jer. 29: 11)

Rukous: ”Eteesi, Herra armiain nyt tuskani mä toisin, vaan enhän tiedä, kuinka vain, Sua rukoillakaan voisin. Siis, itse neuvo opeta, mun sydämeeni vuodata, Sä rukouksen henki./ Suo minun oikein rukoilola Sun tahtos mukaisesti. Mun anna sitä anoa, mi kestää iäisesti. Ja suo se uskon uskallus, ett´ Poikas tähden rukous myös kuulluksikin tulee.”(V.v.:390: 1,3)

Vanhan määritelmän mukaan ”rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa”. Rukoukseen sisältyy sekä anomista että kiitosta. Kiitos jää usein sanomatta, koska emme aina huomaa, miten Taivaallinen Isämme on meitä auttanut; jos ei nyt siinä asiassa, mitä anoimme, niin kokonaiselämässämme. Sillä taivaassa ollaan niin viisaita, että nähdään joka hetki, mikä on Jumalan lapselle tärkeintä. Joskus saamme kiittää jäljestäpäin myös siitä, että ei tapahtunut se, mitä pyysimme.

”Vanhurskaan rukous voi paljon, jos se on harras”, näin totesi ”Jaakob Vanhurskas”. Niin se vain on. Joskus sanottiin, että rukous liikuttaa sitä kättä, joka ylläpitää maailmankaikkeutta. Siten siis yksityinen kristittykin voi vaikuttaa maailman tapahtumiin. Muistoissa on, miten koko Suomen kansa rukoili talvi- ja jatkosodan aikoihin. Saatu itsenäisyys on varmaankin Jumalan hyvä tahto rukoilevalle kansalle. Nyt meitä pelottaa, kun kansa on hyljännyt Jumalan. Lapsetkaan eivät enää saa turvallista tietoa Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Näihin asti äidit tai mummot opettivat vähintään iltarukouksen nuorisolle.

Tämän päivän evankeliumi on jatkoa Jeesuksen jäähyväispuheelle. Jeesus puhuu oppilailleen sekä nykyhetkestä että tulevasta. Hän kehottaa rukoilemaan nimessään, jotta Isä voisi antaa omilleen täydellisen ilon. Tätä pyyntöä olemme noudattaneet, kun olemme laittaneet ”kädet ristiin”. Hädän hetkellä olemme myös polvistuneet ja painaneet päämme alas. Myös kirkossa istuessamme painamme päämme alas kädet ristissä rukouksen aikana. Asevelvolliset ja miehet yleensä paljastavat päänsä rukouksen ajaksi, vaikka olisi talvi. Näin kunnioitamme Jumalan ja Jeesuksen nimeä.

Jeesus ennusti myös tekstissämme, että kristityt joutuvat tulevaisuudessa elämään hajaannuksessa eli diasporassa. Jumala on Sanassaan kuitenkin ilmoittanut, että hänellä on jokaisen uskovan osoite tiedossaan. Hän ei hylkää omiaan, vaan lähettää enkeleitänsä auttamaan heitä ilon ja surun aikoina.

Muistan kun 14-vuotiaana tulin uuteen kouluun. Siellä oli uskonnon opettajana muuan rovasti, joka silloisen opetussuunnitelman mukaisesti luetti tunneilla evankeliumeja ja Apostolien tekojen kirjaa. Tässä (Joh. 16:33) kohdassa jouduin ilmoittamaan eriävän mielipiteen, kun opettaja selitti, että tämä lause: ”maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, sillä minä olen voittanut maailman”, tarkoittaa jotain mielenterveyteen liittyvää ahdistusta. Oikaisin häntä, että Jeesus tarkoittaa hengellistä ahdistusta eli vainoa uskon tähden, eikä suinkaan neurooseja ja mielen häiriöitä.” Opettajan kasvojen väri muuttui , ja hän alkoi mumista jotain outoa. Tapahtuman jälkeen opettajan opetus muuttui olennaisesti asiallisempaan suuntaan. Aikaisemmin olin vain hiljaa ihmetellyt, nyt avasin suuni. Se koitui kaikkien hyväksi.

Elämän koettelemukset, sairaudet ja vastoinkäymiset opettavat parhaiten rukoilemaan. Olemme Jumalan varassa. Rukoilemme Jeesuksen nimessä aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Rukoilemme kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä. Rukous on meille Jumalan lapsille luonnollista vuorovaikutusta Isän kanssa. Hän kuulee ja auttaa, sillä: ”ei Isältämme taivaassa tarpeemme ole salassa.” Aamen.