Jeesuksen lähettiläät

Johannes 13:  16-20

**********************

”Totisesti, joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut; ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan Hänet, joka on minut lähettänyt.”(Joh. 15:20)

Rukous: ”Tee suureks myöskin meille Sun rakkautesi, niin,, että itsellemme me emme eläisi. Sun pyhää uhrimieltäs suo, Herra, meillekin, ja kansas alttihiksi, tee uhrauksihin. /Sun lähettejäs siunaa, Sun todistajias, kun nostavat he siellä Sun ristinlippuas. Oi, Jeesus, veres voiman, suo heitä vahvistaa. Suo heidän rohkeasti nimeäs tunnustaa.” (V.v.188, 3,2) 

Sana lähettiläs on meille tuttu maallisesta valtakunnastamme. Jos lähettiläs on valtakirjan päällä, häntä kutsutaan accreditoiduiksi lähettilääksi. Hänellä on erityissuoja ja käytössään usein diplomaattiauto. Presidentin juhliin lähettiläät tulevat eri ovesta kuin tavalliset kutsutut. 

Jumalan valtakunnan lähettiläät ovat Jeesuksen valitsemia ”viinitarhan työmiehiä/naisia”. Jotkut heistä tulevat tehtäväänsä heti lapsena, kun heidät on kastettu ja vanhemmat ovat opettaneet heille Jumalan valtakunnan salaisuudet. Lapset ovat usein parhaita lähettiläitä, koska he ovat aitoja ja rehellisiä asiassaan. Lasten laulussa sanotaankin: ”En oo liian pieni, enkä halpakaan, temppelinä Herran, Hengen olemaan/ En oo liian pieni iloks kodissain, todistamaan siellä Vapahtajastain.” Myös kouluissa pienimmät ovat hartaita kuulijoita, jos uskova opettaja johdattaa heitä Raamatun tuntemiseen. Ajat ovat tosin muuttuneet maallistuneeseen suuntaan, eikä muisteta, että alakoulu on ollut kirkon ensisijainen lähetystehtävä. Jopa rippikoulu on alkanut maallistua viihteelliseksi.

Jumalan valtakunnan lähettilään tehtävä on ensi sijaisesti kertoa valtakunnan Kuninkaan ihmiskunnalle tuomasta lahjasta, nimittäin evankeliumista. Mitä yksinkertaisemmin, sen parempi. Huoli kaikkien pelastumisesta ja pääsemisestä Jumalan valtakunnan perillisiksi on ollut näihin asti varsinkin seurakuntien tehtävä. Vanhassa kirkkolaissa lähetystyö on seurakunnan ykköstehtävä.

Vanhan Testamentin tekstissä profeetta Aamoksen tehtävä oli ikävä. Hänen piti lähteä julistamaan kansalleen tuomiota, koska kansa oli hyljännyt Jumalan. He myivät köyhän kenkäpärista ja riistivät kaikki elämän mahdollisuudet osalta kansaa. Ylempi luokka yritti valehtelemalla ja pettämällä saada itselleen voittoa kansan ”selkänahasta”. Sitten he menivät veisaamaan temppeliin ja uhraamaan oinaita ja  mullikoita Jumalalle. Aamoksen piti sanoa: ” Vie pois minun edestäni virsiesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa, Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.”(Aamos 5:23-24). Ei Aamokselle eikä muillekaan profeetoille ajallisesti käynyt hyvin, sillä ihmiset harvoin haluavat kuulla totuudesta, joka koskee heitä itseään, varsinkaan  heidän Jumala-suhteestaan.

Epistola-tekstissäkin  apostoli moittii innottomuudesta Jeesuksen lähettiläitä, joita yritetään eksyttää harhaoppeihin.

Jeesus puhuu Jumalan lähettiläittten vastaanottamisesta. Kaikki Raamatun neuvot kulkevat punaisena lankana alusta loppuun. ”Se, joka ottaa vastaan Jeesuksen lähettilään, ottaa vastaan Jeesuksen, Ja se, joka ottaa vastaan Jeesuksen, ottaa vastaan Jeesuksen lähettäjän, itsensä Jumalan.” Tällä tavalla Jeesus accreditoi lähettiläänsä. Hän suojelee ja seuraa, miten ”Hänen silmäteriään” otetaan vastaan. Toisessa kohdassa Hän sanookin, että jos jossakin kaupungissa ei oteta Jumalan lähettiläitä vastaan, pitää mennä toisaalle ja pyyhkiä tuon kaupungin tomukin jaloista. Jumalan valtakunnan sanoma ei ole umpilampi vaan virtaava puro. Kristallinkirkas vesi virtaa Jumalan istuimesta ja elävöittää kuolleen maan. 

Jumalan armoa on, jos saamme olla Jumalan ja Jeesuksen lähettiläitä tässä pahassa maailmassa. Saamme olla valona ja suolana. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, mutta Jumalan Henki auttaa ja lohduttaa heikkojakin lähettiläitä, kunhan säilyttävät uskon ja hyvän omantunnon. Aamen.