Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:81137 kpl

Jeesus herättää uskon.

Johannes 4: 39-42

**********************

”Taivaat julistavat Hänen vanhurskauttansa, ja kaikki kansat näkevät Hänen kunniansa.”(Ps. 97: 9)

Rukous: ”On virsi täällä heikko vain ja köyhä kiitoksemme. Kaikesta, minkä meille soit, jo täällä iloksemme. Me emme kyllin johtoas voi ylistää ja armoas, mi siunas askeleemme. / Sua rukoilemme, Herramme, meit älä koskaan heitä. Suo meille Hengen valkeus, mi johdattaapi meitä. Luo usko, toivo sydämeen ja rakkautta Jeesukseen, vie armotahtos teitä” (V.v. 427: 3-4)

Tämän sunnuntain aiheena on: ”Jeesus herättää uskon.” Tuohon voisi heti todeta: Eipä uskoa kukaan muu voikaan herättää kuin Jeesus. Kuinka moni uskova vanhempi onkaan koettanut vakuuttaa lapsilleen tai ystävilleen Jumalan sanan eläväksi tekevästä voimasta, mutta jäänyt avuttomana katsomaan, kun maailma ja sen väkevä virta vie rakkaamme. Jos Jumalan Pyhä Henki ei pääse sytyttämään uskon hiillosta uudelleen heidän sydämissään, jäämme vain ihmettelemään kykyjemme huonoutta. Ainoa rukouksemme onkin: Jeesus, herätä usko mahdollisimman monen sydämessä.

Toisen vuosikerran evankeliumi on jatkoa Jeesuksen ja Samarian naisen kohtaamisesta. Tuo ns. ”syntinen nainen” käsitti Jumalan armon ja lähti kaupunkilaisille todistamaan Herran suurista teoista. Kaupunkilaiset uskoivat ja heidän uskonsa vahvistui, kun Jeesus jäi viipymään kaupungissa pari päivää. He kuulivat ja näkivät Jumalan Karitsan omilla silmillään ja korvillaan. Ehkä nuo kaupunkilaiset näkivät jotain samaa, mitä Johannes kirjoitti nähneensä ensimmäisessä luvussaan: ”Me katselimme Hänen kirkkauttaan”. Johan siinä sulaisi kovakin sydän.

Mitä se usko sitten on, jonka Jeesus herättää? Joku nykyviisas voisi tietenkin ensi kädessä selittää, että se on itsetunnon kasvua ihmisessä. Tai, että ihminen löytää itsestään jumala-kipinän, joka syttyy ja näkee, että hän onkin itse jotain suurta ja arvokasta.- Entisajan kristityt kuitenkin näkivät Kristuksen kirkkauden edessä oman syntisyytensä ja alkoivat rukoilla, että pääsisivät armon osallisuuteen. He hakeutuivat  suuressa hädässä Jeesuksen jalkojen juureen itkemään tehtyjä tekoja ja anomaan syntien anteeksiantamusta. Usko syntyi ahdistuksen kautta. ”Minä vaivainen oon, mato matkamies maan...”; eli ”Jos vanhurskas vaivoin pelastuu, kuinka käy jumalattoman?”

Heprealaiskirjeen kirjoittaja auttaa meitä ulos turhista arvailuista. Hän kirjoittaa esimerkein luvussa 11, mitä usko oli vaikuttanut Vanhan Testamentin pyhissä. Mutta aivan aluksi hän määrittelee, mitä usko on: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.”

Hän lisää vielä: ”Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on, ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät”. 

Usko on kyllä Jumalan lahja, mutta miten pääsee osalliseksi tuosta lahjasta? Apostolin neuvojen mukaan pitäisi hakeutua Jumalan sanan kuuloon. Hänen mukaansa: ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta” . Sanan saarna on ollutkin luterilaisen uskon mukaan jumalanpalveluksen keskeisin osio. Jos saarna vesittyy kirkossa, vesittyy ihmisten luottamus Jumalan sanan arvovaltaan elämässämme. Kuuliaisuus on Jumalalle mieleen. Jeesuskin totesi opetuksessaan: ”Jos joku tahtoo tehdä Hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. / Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä” (Joh. 7: 17-18)

Niinpä me tahdomme olla kuuliaisa Jumalan sanalle ja luotamme myös Lutheriin, joka selittää: että ”parannus on ….samalla uskomista siihen, että synnit on anteeksi annettu ja armo Kristuksen tähden saatu, tämä usko lohduttaa ja tyydyttää sydämen….”(Augsburgin tunnustus)

Usko on paras voimavara elämän matkalle. Jo Jesaja totesi: ”Jos ette usko, ette kestä”. Tämäkin asia on meille monelle kokemuksen kautta totta. Olemme kestäneet ja kestämme uskon kautta kaikissa myrskyissä ja vastoinkäymisissä – ja saavutamme kerran rauhan rannan. Aamen.