Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:74182 kpl

Helatorstai.

Korotettu Herra.

Johannes 17: 24-26

***********************

”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä. Ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.” (Dan. 7:13)

Rukous: ”Nyt uskoani vahvista ja tue toivoani. En jaksa, ellet johdata ja kanna matkallani. Niin armostasi nähdä saan sen toivon maan, sen riemun maan. / Siis auta, Jeesus , valvomaan, suo valmis aina olla. Kun meidät kaikki kutsutaan eteesi tuomiolla, myös minut johda kunniaan, Isäni maahan oikeaan.” (V. 109: 3,5)

Kaikkein ikävin piirre ihmisessä on, jos hän itse korottaa itsensä ylemmäksi muita toisten joukossa. Hänet jätetään yksin. Kukaan ei jaksa kuunnella alati itsekehua, esimerkiksi työpaikoilla, tai miksipä ei, myös kotona. Myöskään ns. nöyristely ja alituinen anteeksipyytely olemassolostaan ei ilahduta kanssaihmisiä. Tasa-arvo ja asiallinen nöyryys toisten ihmisten seurassa on hyvä oletus.

Joskus luemme kuolinilmoituksessa, että sisar tai veli NN on korotettu kunniaan. Tästä ilmoituksesta tiedämme, että tuo ihminen on ollut uskossa, mahdollisesti Pelastusarmeijan sotilas tai upseeri. Kaikissa uskovaisten piireissä, olivatpa ne minkä nimisiä tahansa, uskotaan, että ajan vaivoista päässyt Jumalan lapsi ”korotetaan kunniaan”.

Helatorstain tekstit kertovat Jeesuksesta, joka ylösnousemuksensa jälkeen lähti takaisin Isänsä ja Jumalansa luokse. Silloin Hän ilmestyi opetuslapsille viimeisen kerran nähtävällä tavalla. Sen jälkeen elämme paruusian ajassa ja odotamme Jeesusta takaisin noutamaan omansa ja tuomitsemaan Saatanan ja Hänen valtakuntansa.

Jeesus jätti opetuslapsilleen testamentin. Me käytämme kastejuhlassa ja muuallakin Matteuksen muistiin merkitsemää ns. ”Kaste- ja lähetyskäskyä”. Siinä sanotaan: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen oleva teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Toisaalla Jeesus myös lupaa, että Hän tulee takaisin  enkeliensä kanssa sen jälkeen, kun kaikki kansat ovat kuulleet evankeliumin, sanoman syntien anteeksisaamisesta, Jumalan armosta ja rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Thorvald on kuvannut taivaaseen lähtevää Jeesusta patsaassa, jota on jäljennetty moniin kirkkoihin ja kappeleihin. Lähtiessään Jeesus siunaa omansa. Tätä kaunista tapaa ovat myös Suomessa uskovat vanhemmat käyttäneet lähettäessään lapsia kouluihin ja maailmalle. Monet siunaavat toisiaan myös levolle mennessä .  Siunaava tapa on yleistä kaikissa uskovien piireissä sekä tervehtiessä että erotessa sisarten ja veljien kesken. Mehän emme voi koskaan tietää, milloin kukin meistä vuorollaan korotetaan ajasta ikuisuuteen. Haluamme jättää siunauksen, emme kirousta kenellekään. Jeesuksen ja Jumalan siunaus ovat kuitenkin ylivertaisia meidän ihmisten siunaamiseen verrattuna.

Lähtöseuroissa Jeesus rukoili omilleen keskinäistä rakkautta ja sovintoa. Sydämestään oikeat ja elävät kristityt ovat myös aina halunneet elää rauhassa kaikkien kanssa. Valitettavasti maailma on kuitenkin vielä pahan vallassa. Jopa luomakunta kaikkineen odottaa Jumalan valtakunnan tuloa. Me elämme täällä Jumalan tahdosta kiusausten ja ahdistusten keskellä. Meitä lohduttaa tieto siitä, että Jeesus tulee takaisin ja  ”silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, Häneen, joka on pää” (Ef. 4: 15).  ”Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon”,  siihen asti. Aamen.